Tuutti ja Töötti
Lemmyn ihkaoma blogi
perjantai, huhtikuu 1
Kevät tulee!
Käytiin Lemmyn kanssa näyttelemässä Kaarinassa tammikuussa, saaliiksi saatiin CACIB (ja va-sert). Herra osasi hienosti näytellä, toki tuomarin oli hieman peloittava...
keskiviikko, kesäkuu 16
perjantai, kesäkuu 11
torstai, toukokuu 27
Lemmykän kuulumisia ja blogin henkiin herätystä

Melkein kaksi vuotta on pyöritetty (heikolla menestyksellä) toisaalla jonkun sortin blogia, mutta nyt palaan tämän vanhan pariin. Katsotaan miten usein päivityksiä tänne ilmaantuu... Osoitteesta www.citrusshutter.net/löytyy muita Pejkin ottamia kuvia.
Kyseinen galgoherra Lemmy on muuttanut meille asumaan jo 2008 loppupuolella. Tässä kuva viime kesältä. Muuttoakin tuli tehtyä ja vihdoin asumme maaseudun rauhassa, metsän keskellä :)
torstai, syyskuu 4
Uutta blogia tulossa
lauantai, elokuu 30
Harjavallan maastot
Chili kävi Harjavallassa osallistumassa ensimmäisiin maastokisoihinsa.
Ihan ei oltu ensikertalaisina kärryillä siitä mitä piti seurata, joten Chili pelasi varman päälle ja seurasi kokenutta juoksupariaan Edoa hienosti maaliin asti. Tuloksena tasan nolla pistettä, joka ei aivan riittänyt finaalipaikkaan tällä kertaa.
Muiden suorituksia sivusta seuratessa jossain vaiheessa Chilillä välähti: Viehe! Siellä radalla on viehe! Vähän myöhään tajusi, mutta tajusi kuitenkin. Ensi kerralla ehkä sitten...
Onneksi tarjoutui mahdollisuus harjoitella kun rataa muutettiin ja tarvittiin koejuoksijaa.
Hyvin menneen juoksun jälkeen Chili kävi vielä omatoimisesti kyselemässä tuomaristolta tuloksia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






